Resepti on Roland Perssonin Rolands Rätter -kirjasta (Norstedts), ja siitä riittää neljälle hengelle.

Valmistusaineet
Latva-artisokka
4 latva-artisokkaa
4 dl valkoviiniä
2 rkl oliiviöljyä
puolikkaan pienen sitruunan mehu
1 timjaminoksa
suolaa
valkopippureita
sieniä ja sipulia (katso jäljempänä)


Sienet ja sipuli
125 g kuivattuja huhtasieniä
4 salaattisipulia
50 g voita
vehnäjauhoja
2 dl vispikermaa
Dijonin sinappia
suolaa ja pippuria


Gör så här
1. Leikkaa pois kaikki latva-artisokkien vihreät lehdet ja "parta" siten, että vain pohjat jäävät jäljelle. Laita pohjat kasariin viinin, oliiviöljyn, sitruunamehun, suolan ja valkopippureiden kanssa. Keitä pohjat pehmeiksi, ja anna niiden sitten jäähtyä.

2. Laita sienet likoamaan.

3. Viipaloi salaattisipuleiden varret ja keitä loput sipulista pehmeäksi voin ja veden seoksessa. Paista sienet sipulinvarsien kanssa, ripota päälle vähän jauhoa, kaada joukkoon kerma ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla. Tarjoile sipuli- ja sienisekoitusta latva-artisokanpohjien kanssa.